ylimalka

Virginia, you rule ok

2006-12-15T21:10:00.000+02:00

Tämä on minun huoneeni.
Juuri nyt istun pöytäni ääressä, juon punaviiniä,
syön tummaa suklaata,
nautin rauhasta
ja taputtelen silloin tällöin itseäni notkeasti selkään,
koska sain tänään kovin mieluisia, säännöllisiä
ja etenkin säännöllisesti palkallisia töitä.
Hakijoita oli kolmisensataa :-)
Ihanaa viikonloppua kaikille muillekin!

Se on ollut pomppuinen ratsastus, mutta olen edelleen seisomassa

2006-11-29T20:58:00.000+02:00

Erouutisemme on ollut virallisesti julkaisuvapaa eilisaamusta lähtien. Erostamme tulee puolestaan virallinen suunnilleen kolme päivää kahdeksannen hääpäivämme jälkeen.

Lapsille kerrottiin asiasta pitkän ja vaivalloisen säätämisen jälkeen tämän viikon maanantaina, joka sattui olemaan myös se päivä, jona isä lähti lopullisesti pois.

Eiliseen puoleenpäivään mennessä kaikki lähikuntien asukkaat tuntuivat tietävän asiasta. Naapurimummot toivat sämpylöitä ja villasukkia. Opettaja soitti iltapäivällä ja raportoi ensimmäisen erolapsikoulupäivän sujumisesta. Koulukavereiden äideiltä tuli koulutaksien laskeuduttua 'jos haluat jutella, tervetuloa meille' -viestejä ja versioille runsain mitoin kyläilykutsuja. Ensimmäinen lähipeltojen poikamiesisäntä kävi tänään tekemässä tikusta asiaa vertauskuvallista lippalakkiaan käsissään hämillisesti pyöritellen. Voisin varmaankin perustaa vapaille ja halukkaille naisystävilleni tänne pimp my friend -palvelun, sanan alkuperäisemmässä merkityksessä. Se yksi nimeltämainitsematon ohjelmaformaatti taitaa täyttää aivan todellista tarvetta.

Myös äitini soitti tässä yllättäen neljännesvuosittaisen puhelunsa hiukan etuajassa ja kysyi, mitä kuuluu. Kerroin. Vastavuoroisesti sain kuulla, että hänen miehensä pikkuveli oli ottanut viikonvaihteessa itsensä hengiltä. Naurettuamme itsemme hysteerisesti tärviölle tämänkertaisen kirvesvarttakeskusteluksi aiotun puhelun tiimoilta toivottelimme toisillemme hyvää päivänjatkoa.

Minä olen kierrellyt hissukseen ja lämpimästi pukeutuneena taloani ja todennut, että tästä en taida ihan helpolla selvitä. Helpotukseksi potkiskelin vähän tulevan ex-mieheni turvasaappaita pitkin seiniä. Siivottuani ensin tulevan ex-mieheni seinään heittämän (tietenkin täyden) kahvikupin jäljet pois samoilta seiniltä ja (tietenkin täyden) kahvikupin samoin kuin sen tielle osuneiden muiden särkyvien esineiden sirpaleet pois jaloista. Minulla ei ole turvasaappaita. Eikä duunikaverilla.

Olen tehnyt isoja koekäännöksiä ensi vuoden toivottavasti tulevalle suurimmalle toimeksiantajalle. Ne olivat varmasti eri hienoja.

Pirautin maanantaina ikään kuin seuraksi ehkä kahdeksisen isokokoista kyyneltä keittiön pöydän ääressä, kun V1 alkoi uutisen kuultuaan itkeä. Tänään ajattelin harjoituksen nimissä sytyttää kynttilän ja avata tulvaportit ihan kokonaan, sillä korvienvälikuonan on päästävä ulos jotakin reittiä. Kyynelkanavat kuulostavat ihan käyttökelpoisilta. Mitenkäs se taas tehtiinkään?

Kilahtanut puoliännäkilkka

2006-11-07T19:47:00.000+02:00

Oon tavannut Anna-Jon. Oon hurrmios ja suosittelen länpimästi. Oon myäs juanu 24 + 24 +12 +12 cl punkkua. Hyää oli. Terveisiä kirjanpito-osastolle. Sit ei muuta. Paitti että huomenna o hianoo tyäsioita hoidella. Burp.

Kääntäjä viestii asiakkaan kanssa.

2006-11-06T15:48:00.000+02:00

[Absurdiusvaroitus. Joitakin pikkujuttuja mahdollisesti muutettu asianomaisten maineen ja kunnian suojelemiseksi.]

Lainaus Asiakas X :
Moro Poro,
Toivottavasti oot ihan vatsa pystyssä onnesta! Teillä sentään on talvi perkele kun meillä ei. Tyyppi ois pikku käännöshomma jos kiinnostaa...?? (Ohessa teksti niin voit kurkata)
-Asiakas x-

Lainaus -t <-t@-t:nyritys.fi>:
Moro moro peipi peipi!
Mutta tonassa kiinnostaa, teen riemusta kirkuen, tarjous/aikataululaskelmaa joudut kumminkin venttaan maanantaihin, passaako? I'm swamped :-D Meillon talvi joo, mut mahoi ei o pystyssä. Tänk gaad. Aamulenksut sujuu kimaltelevissa hangissa, hähä! Samaa lykkyä toivotamma sinne kans. Ja loistavaa viikonloppua!
Ruz, -t

Lainaus Asiakas X :
Hjienoo, laita mulle jotain arvioo ma. Jos tekstissä on suomenkielistä paskaa, senkin saa vaihtaa! Kyseessä on saittitekstit joten lyhyt ja ytimekäs ilmaisu painottuu. jep-jep. Kimaltelevat hanget, my peba, katkerana kelaa hän. Sano pojille että kuussa on elämää.
Asiakas X-san

Lainaus -t <-t@-t:nyritys.fi>:
Möy.
Eipä siinä mtn kummallista ollut, sanon tällai kaverillisesti pikkuisen alakanttiin että n euroo plus alv 22%. Jos ei oo järjetön kiire niin varaisin aikaa ens viikon loppuun eli 17.11. valmis
käännös (ja tarkastettu suomenkielinen). Lähden työreissuun huomisaamuna, palaan ke-iltana ja pari muuta hommaa on tässä ennen 17. päivää välissä tehtävänä. Jos sulla on kauhea kiire, saan väännettyä aikaisemminkin, mutta mieluummin en :-) Yritin saada sua äsken luuritse kiinni, varsinaisen viestin jätti kumminkin koiraperkele, joka alkoi pitää järjetöntä mekkalaa juuri kun vastaajasi sanoi piip. Notta ei olleet haukkuvia asiakkaita ne :-D
Tättärää, -t

Lainaus Asiakas X :
Ai se olit säää... Joku asiakkaan pentele vaati höpöttämään sen kanssa samaan aikaan. Pöh. Hinta, ei tarvi alakanttia vaan työstä maksetaan se mitä se maksaa eli nyt ois saumaa tarkistaa hintaa...!!! Ei ystävä-aleja tähän keissiin. Ainoo ongelma saattaa olla aikataulu.. Pystyn holdamaan webbityyppejä tuohon asti mutta siitä ei saisi enää venyä. Mietin tässä että olisiko mulla jotain vanhoja tekstejä niin saisit jotain apua ammattisanastoon tai jotain... Nyt tulee kakka, on mentävä...
A

Lainaus -t <-t@-t:nyritys.fi>:
Hähä, tää on ihan silkkaa ja tiukkaa rautaista tyäasiaa kaikki! Toivottavasti kakka tuli hyvin. Sanotaan sit se normi n euroo + alv, stna! Ja voin yrittää siirtää toisen niistä muista hommista myöhemmäksi. Tai paahtaa viikonlopun, niinq yleensäkin, höh :-D Jotta aikaistetaan sit ens maanantaiks eli 13.11. Sitä aikasemmaks en viänny millään, sori peipe. Kaikki ylim. matsku mitä o, on tervetullutta.
Jee, -t

Lainaus Asiakas X :
Tuli.....aaaahhhh. Paine simmujen takana hellitti kummasti. Bueno! Ei tarvii pinnistää mutta 17 pvä viimeistään, sovitaanko niin. Koitan kattoo josko löytyisi apumatskua... Hienoo.
Simsalabim, A

Lainaus -t <-t@-t:nyritys.fi>:
Loist. Saanks nimet ja tärkeleelliset tiedot visusti poist käyttää tätä julkisena malliesimerkkinä hauskasta tyäviästinnäst? Mä sou lupaan ettei sua kukaan tästä tunnista :-D
Palataan, -t

Lainaus Asiakas X :
Tähän on hyvä päättää päivä. Tulee niin häpi-häpi. Julkista kikkareiden pyörittelyä.. - mahtavuutta!
Bojong, A

Kuule, kuu...

2006-11-04T00:32:00.000+02:00

Right back at ya!

Pelkkää pronoa, puoleen hintaan Prismasta

2006-11-02T16:03:00.000+02:00

Pitkäaikaiset ja -muistiset lukijani saattavat vielä muistaa nauloihin, kumisaappaisiin ja edellisten kiihkeään kohtaamiseen liittyvän tapahtumaketjun, jonka seurauksena Ylimalkalan emännällä oli kesän kynnyksellä enää yksi vuotamaton kumijalkine. Onneksi oli kuivaa.

Ilmeisesti vielä aikaisemmasta, kumisaapashankintoja monelta kantilta pohtivasta postauksesta johtuen Ylimalkalaan johtaneiden hakusanojen kärkikymmenikkö oli pitkään jonkinlainen variaatio teemasta "nuo ihanat naiset punaisissa kumisaappaissaan". Tämä minua kovasti huvittanut ilmiö on ikävä kyllä ottanut ja lopahtanut vanhojen tekstien poistamisen myötä vallan. I want it back!

Kysynnän ja tarjonnan kohdatessa lopputulos on tietyissä tapauksissa silkkaa autuutta. Nuo eivät maksaneet enää juuri mitään, ja niissä on karvavuori. Lääh! Niille hakusanailijoille, joiden perversiot menevät vielä askeleen pidemmälle, sanon vain: uimaräpylät!

Hetken päästä...

2006-11-01T10:12:00.000+02:00

... laitan musiikkia hiukan hiljemmalle ja ryhdyn töihini. Buahaha!
Oisko kellään tippaa keskittymiskykyä myyrä?

Missä kaikki roskikset ovat silloin, kun niitä todella tarvitsisi?

2006-10-30T21:58:00.000+02:00

Alla esiteltyihin -t:n iloisiin ja itseystävällisiin teemaviikkoihin liittyy (no tiätty) varjoisiakin puolia.

Kun alkaa ronkkia sisintään, löytyy sieltä melkoisesti sellaistakin epämiellyttävää tavaraa, jota parhaassa tapauksessa havaitsee kanniskelleensa mukanaan aivan turhaan. Joku on ehkä joskus tullut sanoneeksi "Sinä nyt vain olet tuollainen", ja sen on mennyt työntämään johonkin vähemmän trafikoituun nurkkaansa ja jättänyt sinne pöhisemään myrkyllisen ilmankostuttimen tavoin. Reaalimaailmassa vastaavaa sälää ovat esimerkiksi kakaroiden äkkiä ällöttäviksi muuttuvat banaaninkuoret ja nenäliinat, samoin kuin hiukan pitkäkestoisemmat karkkipaperit, kauppakuitit ja ties mikä muu tärkeleellinen tilke, jota ainakin minun autoni, käsilaukkuni ja muutama muukin epämääräisen materian tallentamiseen luontaisesti soveltuva omaisuuteni ovat säännönmukaisesti pullollaan. Niitä tulee sentään perattua hiukan tiheämmin.

Saattaapa itsen syvyyksistä löytyä myös vastaavanlaista tavaraa, jonka mukana kanniskeluun on kuitenkin vissisti päteviä syitä. Saattaa löytyä piikikkyyttä ja tiukkaa epämiellyttämisen halua, kuin myös alkukantaisia reaktiomalleja, jotka kerran käynnistyttyään eivät ole missään suhteessa todellisiin tapahtumiin nykyajassa ja -tilassa. Nyt tapahtuva onnistuu vain laukaisemaan ne, ja kas, siinä ne jo menevät scudina kohti omaa maalialuettaan. Kovaa. Niille on edelleen olemassa tarve. Hyvä tai paha, mutta käyttöä kumminkin, joskus.

Tietysti löytyy sisuksista myös itselle uusia, yleisesti kauniiksi ja hienoiksi normitettuja ominaisuuksia. Osa niistä on tervetulleita tuttavuuksia: kas, minussa on tuommoinenkin. Onpa näppärä, enkä edes tiennyt siitä! Mutta mitä tulisi tehdä, kun hyvistä ja kauniistakin on itselle juuri nyt enemmän haittaa kuin hyötyä? Jos ne uuvuttavat täydellisyytensä ja tarpeellisuutensa alle niin, että pelkkä ajatuskin niistä saa ulvauksen purkautumaan hallitsemattomasti kitusista? Sieltä ne hyppivät, laatikoistaan vietereidensä varassa, niin että ne tekisi mieli repiä irti ja paiskata ikkunasta ojanpientareelle, samalla kun painaa kaasua ja ajaa vastalöydetyssä vapaudenhuumassaan mahdollisimman lujaa kohti auringonlaskua (tämänhetkisissä keliolosuhteissa suunnilleen seitsemääkymppiä, nenä kiinni tuulilasissa, umpiautolla, pyyhkijänsulat kirskuen, ei kovin dramaattista, but what can you do)? Kerätkää pois, niistä voi saada kierrätyspisteeseen palauttaessa pantin?

Terapeuttini, tuo luultavasti pian jumalolennon statuksen silmissäni saavuttava überymmärtävän naiseuden kukkanen, syleineen, sanoisi, että anna tunteen tulla. Ei se sinulle mitään tee, se on vain tunne. Et mene rikki. Pistä vaikka silmät kiinni, jos se helpottaa, ja anna tunteen huuhdella ylitsesi aallon lailla (runollinenkin se on, se täti). Tunne tulee ja menee ja sinä pysyt. Mutta helvetti, kun eihän se ole mikään tunne. Se on kokonainen laivue tunteita, oikea armada, joka tullessaan saa tukan tutisemaan. En minä kykene erottamaan, mikä siinä on hyvä sattuma, mikä paha sattuma, tai edes sitä, mistä sopasta oli kysymys. Ehkä kesäkeitosta ei kuitenkaan, se olisi liian valjua.

Oli tässä joku pointtikin tässä jutussa, mutta minä taidan nyt mennä siiviläkauppaan. Tomorrow, kids, we're having leftovers!

Oh, just go ballistic. It's bloody brilliant.

2006-10-29T22:53:00.000+02:00

Olen ottanut käyttöön henkilökohtaiset ollaanpa helvetin kilttejä mulle -viikot. Jonkin tovin kokemuksella voin suositella niitä lämpimästi kaikille, elämäntapaan tai -tilanteeseen katsomatta.

Koska olen selkeästi lähtökiihdytysvaiheessa, minun itsekiltteyteni saa varsin kummallisia muotoja.

Olen ensinnäkin viime aikoina sekä tienannut rutkasti että törsännyt vielä rutkemmin. Jopa muualla kuin kirpputorilla. Enimmäkseen olen aivan sumeilematta käyttänyt rahaa itseeni. Hähä! Olen myös tehnyt runsaasti kauaskantoisia periaatteellisia päätöksiä. Harkitsen niitä uudelleen keskiviikon paikkeilla. Jos muistan ja ehdin.

Olen kävellyt paljon. Ajatellut paljon. Ja pitänyt täysin ajatusvapaita päiviä. Daa. Uinut, vesijuossut (loistava keksintö, se, kunhan muistaa vetää vyön riittävän piukalle). Hoivannut itseäni ja antanut muidenkin tehdä niin. Molemmat ovat tuntuneet sekä loistavan hyvältä että erinomaisen oikealta.

Olen käynyt paikoissa ja tavannut paljon ihmisiä: uusia ihmisiä uusissa merkeissä, vanhoja ihmisiä vanhoissa, mutta hiukan erilaisissa merkeissä ja vieläpä vanhoja ihmisiä täysin uudenlaisissa merkeissä. Olen myös puhunut tuntitolkulla puhelimessa. Minä! Olen nauranut ja itkenyt. Äärestä toiseen.

Olen löytänyt itsestäni asioita, joiden olemassaoloa en enää muistanut, mutta mikä parasta, asioita, joiden olemassaolosta en oikeastaan edes tiennyt. Olen löytänyt uudelleen mm. itsekkyyden: pelkään, että pitkästä erosta johtunut uutuudenviehätys saa minut menemään sen kanssa vähän äärimmäisyyksiin (siinäpä teille oksymoronia koko rahalla). Luulen kuitenkin pääseväni keskemmälle tietä tässä, ennemmin tai myöhemmin, enkä ajatellut siksi piestä itseäni sen tähden mustelmille. Tai ollenkaan, jos ihan rehellisiä ollaan.

Olen löytänyt itsestäni myös kiukkua, surua, pettymystä, toiveikkuutta, huumaa, iloa, pelokkuutta, rohkeutta, suuruutta ja pienuutta, uusissa, jopa yllättävissä tilanteissa. Olen tehnyt asioita, joita en ole koskaan aiemmin kuvitellutkaan tekeväni ja lisäksi jättänyt tekemättä asioita, joita olen aina pitänyt äärimmäisen tärkeinä, ja se on ollut lähinnä jännittävää ja hauskaa. Minussa on kasapäin tunteita! Niitä tulee korvistakin! Pidän siitä! Paskat, rakastan sitä!

Erilaisten apujen kanssa olen onnistunut löytämään ne kysymykset, joihin minun on mahdollista vastata. Se on ollut kaikkein helpottavinta: kunnon työkaluilla tulee parempaa jälkeä. On surullista, että tämä prosessi vaati käynnistyäkseen tällaista tilannetta, mutta so be it. Jos terapeuttini pitäisi tiivistää yhteen sanaan, se olisi syli. Sitä olen kaivannut. Ystäväni ovat olleet prosessistani enemmän tai vähemmän yllättyneitä, enimmäkseen yllättävää kyllä vähemmän. Minulla on hyviä ja luotettavia peilejä, jotka eivät suinkaan aina myötäile, mutta ovat olemassa, minua varten. Luotettavina ja lämpöisinä tukina, ankkureina, kun olo uhkaa muuttua turhan huojuvaksi tai irralliseksi. Tunnen siitä käsittämättömän suurta kiitollisuutta. Niin suurta, että kielikuvanikin uhkaavat muuttua puhtaahkoksi nonsenseksi. Vähät siitä.

Aion edelleen itsekkäästi nauttia vielä muutamasta hyvästä kimmokkeesta, ennen kuin on aika kohdata se raadollisempi todellisuus. Näihin kuviin ja tunnelmiin.

Perspektiivejä, versioita ja pylly

2006-10-20T21:31:00.000+03:00

Veijo. Teet elämäni hankalaksi.

Kirjoitin pari tuntia sitten kosolti merkittävää kaunokirjallista pohdintaa ja uskomattoman hienoja teorioita tursuavaa tekstiä erinomaisen loistavasta aiheesta (vrt. net vonkaleet, kutka pääsivät karkuun, enimmäkseen säynäviä), ja sinä, Veijo, hukkasit monta sataa syvämerkityksekästä merkkiä taivaan tuuliin. (Ja milloinkohan minä opin tekemään kirjoitushommelini ensin jossain muussa välineessä kuin suoraan Veijon ruudussa? Onko sellainen edes mahdollista?)

Tekstini kuvituksena oli kaunis, sininen maapallo. Soli perspektiivi. Koska olen nyt hukannut omani, en jaksa sitä enää uudelleen hakea. Kuvitelkaa, ihmiset.

Tekstini aiheena oli versiointi. Se sai alkunsa siitä, kun kuulin tänään (ikävä kyllä) autoradiosta jonkun naisen raiskaavan Nothing Else Mattersia paatoksella. Soli kamalaa. Ainoa lohtu tilanteessa oli hyvin kasvatettu jälkeläiseni V1, joka huusi takapenkiltä, että eikö tämän pitänyt olla Metallicaa?!

Kokemus sai minut ajattelemaan mm. sitä, kuinka monia tekstuaalisia "klassikoita" minun lapseni tuntevat lähinnä Barksin, Don Rosan tai Mauri Kunnaksen ainoina ensimmäisinä oikeina versioina. Tosin silloin on kyse enimmäkseen tekstistä, vaikka tietenkin paljon myös kuvasta. Ei silti niinkään musiikista. Itse olen kuitenkin edelleen kovin käärmeissäni esimerkiksi siitä, että eräänä kauniina nuoruuteni päivänä jouduin kuulemaan rariosta ihan äkkiarvaamatta ja ilman varoitusta törpön uusversion, vaikka tekijänä sattuikin olemaan kyseinen bändi itse. Here I Go Again ei koskaan enää kolahtanut minuun samalla tavalla. Eikä pitkä, vaalea, kiharainen hiuskaan. Sori vaan, Dave. Näin teinejä kiusataan, osa I. Silti tykkään vaikkapa Soundgardenin versiosta biisistä Rusty Cage. Sori Johnny ja terveisiä eräällekin parvekkeelle, jolla keskusteltu on mm. haarukoista.

Kääntäjät joutuvat työnsä puolesta miettimään vastaavia muna/kana-kysymyksiä suhteellisen taajaan. Aina ensimmäinen ei ole paras. Etenkään käännöksissä, jotka syystä tai toisesta helposti vanhenevat vauhdikkaammin kuin lähtötekstinsä. Ja sitten on niitä pirullisia intertekstuaalisia, tai nykyisin ehkä enemmänkin -mediaalisia viittilöintejä, joista kaikista pitäisi saada ote ja mieluusti vielä niin, että vastaanottava yleisökin tajuaisi suuremmin pohtimatta, notta mistä olikaan kyse. Tämä ei onneksi ole suurikaan ongelma esimerkiksi käyttöohjekäännöksissä. Niissä ongelmat ovat aivan toisaalla. Eikä niiden ratkonnasta kääntäjille maksetakaan. Minkä jumaleissön sentään kyllä huomaa.

Kaikkea tämmöistä ehdin Veijon hellässä huomassa pohtia kantilta jos toiseltakin. Ja sitten kaikki hävisi taivaan tuuliin. Ei kovin suuri menetys. Siksi haluaisinkin tähän lopuksi jakaa kanssanne tämän illan ehdottoman kohokohdan. Olen laihtunut nukkumattomuuden ja parin muun asian tähden ehkä suunnilleen kahdeksisen kiloa viimeisen neljän viikon aikana. Onneksi vyöt on keksitty. Talon herra totesi minulle tänään, että ei kannattaisi laihduttaa koko pyllyä pois, koska lonttapyllyiset naiset eivät ole kovin seksikkäitä.

Ottakaa hyvät ihmiset neuvosta vaari. Tai kaksi. Olisinpa baarissa.

Kuka täällä komentaa, Vol. II

2006-10-17T20:52:00.000+03:00

Kuva källitty täältä.
Joskus entisessä tekstielämässä taisin tapojeni mukaan lyhyesti ja ytimekkäästi pohtia sitä, miten hankalaa ja epämukavaa kontrollintarpeen kanssa elely on. Siitä eroon pyristeleminen on kuitenkin (ollut) edelleen eksponentiaalisesti hankalampaa ja epämukavampaa.

Jos yhteisesti, joskin äänettömästi sovittu lähtökohta joskus ammoin on ollut se, että yksi järjestää ja toinen tulee sopuisasti perässä, kuvion muuttaminen tai edes sen yrittäminen on suoraan sanottuna yhtä helvettiä. Saavutetuista eduista luopuminen on tunnetusti tuskaa. Molemmille, sillä kyllä molemmat siitä palkintonsa saavat: yksi saa päteä olemalla organisointikykyineen pelottavankin tehokas, kun toinen saa elellä haluamallaan tavalla, rauhassa ja vaivattomasti. Ihan hiuksenhienosti yksinkertaistettuna täsmälleen näin.

Kun ihmisenpenteleet nyt kuitenkin ovat luonnoltaan sellaisia, että ne menevät kasvamaan joskus muutoinkin kuin ulkomitoiltaan, tilanteet muuttuvat, tarpeet vaihtuvat ja jaadajaada, olisi hurjan toivottavaa, että todellisuuden kaleidoskoopin suloiset pikku palasetkin asettuisivat joskus ravistellessa edes hiukan eri kohtaan kuin missä ne ennen ravistusta olivat, mieluiten pysyvästi, sen sijaan että ne saatanat pyrkivät heti silmän välttäessä suorinta tietä vanhoille tutuille paikoilleen kuin magneetin vetäminä.

Tällaista voimakkuudeltaan vaihtelevan epätoivon sävyttämää eestaasrynkytystä voi soveltuvilla luonteilla varustettu henkilöstö jaksaa jopa vuosia, sillä toisinaanhan tilanne näyttäisi ihan totta oikein helpottavan, ja välillä taas on suoraan sanottuna luksusta antaa itsensä taantua takaisin vanhoihin, tuttuihin ja turvallisiin kuvioihin. Peukku suuhun vain ja rätti kainaloon. Vallitsevista asiaintiloista voi syytellä väliin itseään, väliin toista, välillä vaikka valtiovaltaa taikka Venuksen positiota iltataivaalla, samapa tuo. Kunhan edes hetkeksi hellittää.

Ja sitten, jonakin kauniina päivänä, juuri kun luulet tainnuttaneesi itsesi sellaisen tyytyväisyyden tilaan, jonka sisältö on ytimekkäästi tiivistettävissä sanapariin comfortably numb, kaleidoskooppi räksähtää rikki. Kombinaatio, jota itseksi kutsutaan, yhdistää viimein koko kolmen voimansa ja lyö ihmisen kanveesiin ihan kertakaikkiaan. Siinä makaat, tuijotat seinää ja ihmettelet, että miten niin ei voisi muka vain kuolla pois. Lakata hengittämästä, se on ihan yksinkertaista. Kun ei kerran enää jaksa, osaa eikä pysty. Järjestää, arvostaa, rakastaa. Kaikki ratkaisumallit, joita osaat ajatella, on jo kokeiltu -- suurin osa kahteenkin kertaan, jotkut vieläkin useampaan. Mutta kun minä olen luvannut! Minä olen luvannut jatkaa ja jaksaa ja jatkaa! Kunnes kuolema meidät erottaa! Ei saa antaa periksi!

Periksi antaminen on kaikkein pelottavinta. Periksi antaminen niin, että sen suo itselleen, antaa itselleen armoa: et jaksanut, ei se haittaa, on kaikkein vaikeinta. Suunnilleen kolmekymmentä prosenttia ajasta olen itselleni ystävällinen ja totean, että olen tehnyt kaiken, minkä voin, nyt on aika hypätä laivasta -- ja loput seitsemänkymmentä halveksin itseäni sanoinkuvaamattoman paljon, koska moni muu olisi taatusti ikionnellinen minun saappaissani: miten kehtaatkin, nainen. Sinua tarvitaan. Juuri nyt the soundtrack of my life on kovin kuormitettu säälittävällä vikinällä. Välillä joku huutaa kirosanoja lujaa, sillä eihän tässä nyt ihan hiiriä olla. Sentään. Voi helvetti, kyllä tästä näköjään vähän tuleekin se peljätty e:llä alkava juttu. Eroblogi. Kin. Vähät siitä. Kin. Kään. Jep.

Ihan omanlaisensa persoona

2006-10-16T20:57:00.000+03:00

Hmm, tämä tuli kyllä tarpeeseen. Tosin pidin itse enemmän siitä testistä, jossa minulle kerrottiin, että olen mielenkiintoinen sekoitus Äiti Teresaa ja Hunni Attilaa. Näin nyt kuitenkin tällä kertaa (ensimmäinen näkemäni eksemplaari via):

Benevolent Creator

Ihan mukava ihminenhän minä olenkin.

Teinimusiikkia nupit kaakossa

2006-10-16T14:04:00.000+03:00

Pitkään hiljaisuuteen on ollut syynsä. En ole pystynyt prosessoimaan nyt niskassani olevia asioita kirjallisesti lähes lainkaan, mikä on teidän onnenne. Hähä. Sen sijaan tönkköprosessoin niitä puheenomaisesti kehnolla toriruotsillani erinomaisen etevän terapeutin kanssa. Suosittelen kolmannella kielellä hoitumista etenkin kaikille kielen kanssa työkseen ja ilokseen vehtaaville: siinä tulee keskityttyä varsinaisiin asioihin, ei korulauseisiin.

Ihan pian päästän konkreettisesti irti monista tärkeistä, rakkaista, mutta myös hyvin raskaista asioista, joiden kanssa olen taiteillut ja taistellut reilut kymmenen vuotta. Luovun suurista haaveista, unelmista ja suunnitelmista, annan periksi, koska en enää jaksa. Olen melkein valmis antamaan itselleni anteeksi, etten jaksa. Ajatusten ja tunteiden tasolla irti on hivuttu vähitellen, riuhtaisu kerrallaan. Moni asia on rakoillut jo kauan, viimeiset ajat olen itsekin ihmetellyt tapahtumia melkein kuin sivusta.

Nyt on tullut viimein aika uskoa, mitä järkeni, tunteeni ja ruumiini ovat yrittäneet minulle jo pitemmän aikaa kertoa: ulkoista muuttamalla ei voi muuttaa sisäistä. Se tie on kuljettu loppuun. En tiedä vielä, olenko onnistunut oppimaan sen, mitä minun oli tarkoitus tästä oppia -- ehkä opin vasta jälkeenpäin. Ehkä olenkin jo oppinut. Joudun heittäytymään tyhjään saadakseni sen selville.

Minua pelottaa, mutta olen hyppinyt tyhjyyksiin ennenkin, ja olen edelleen hengissä. En ole yksin. Eikä tästäkään tule eroblogia, hei kaverit. Ehkä jo huomenna hulluutta koko rahalla!

Things aren't the way they were before
You wouldn't even recognize me anymore
Not that you knew me back then
But it all comes back to me
In the end

You kept everything inside and even though I tried / it all fell apart
What it meant to me / will eventually / be a memory / of a time when I tried so hard
And got so far
But in the end
It doesn't even matter
I had to fall
To lose it all
But in the end
It doesn't even matter

I've put my trust in you
Pushed as far as I can go
For all this
There's only one thing you should know
I've put my trust in you
Pushed as far as I can go
For all this
There's only one thing you should know

I tried so hard
And got so far
But in the end
It doesn't even matter
I had to fall
To lose it all
But in the end
It doesn't even matter

- Linkin Park: In the end

Alkuverryttely

2006-08-22T20:41:00.000+03:00

Kirjameemiin minut haastoi jo kauan sitten Louhi, äsken vielä Anna-Jo. Nysse tulee:

1. Kirja, joka muutti elämäni
Ihan kakarana luettu Dr Seuss, joka sai pienen ihmisen kerta kaikkiaan kiukustumaan, kun siinä ei ollut mitään järkeä. Nitkautti.

2. Kirja, jonka olen lukenut useammin kuin kerran
Lukuisista mahdollisista kulta-ajan naisdekkareista valitaan tähän Dorothy L. Sayersin Busman's Honeymoon. Olen lukenut sen jo niin monta kertaa, että muistan jopa whodunnit.

3. Kirja, jonka tahtoisin mukaan autiolle saarelle
Joku kaikenkattava teos maailmanhistoriasta, koska surullisia aukkoja yleissivistyksessä. En varmastikaan voi muistaa oikein, mutta mielestäni joka syksy historiantunneilla aloitettiin opiskelu uudelleen luolamiehistä ja joka kevät lopetettiin täsmälleen samaan kohtaan, jonnekin suomalaisiin torppareihin, enkä ole sittemminkään jaksanut päästä oikein kunnolla kärryille pikkuhommeleista kuten maailmansodista ja sen sellaisista. Autiolla saarella näihin voisi paneutua ihan tosissaan ja askarrella opuksesta lopuksi vaikka paperimassakulhoja, joihin voisi näpsäkästi keräillä mangoja.

4. Kirja, joka sai pääni pyörälle
Mark Helprin: A Winter's Tale (Eeva Siikarlan muistaakseni hyvin hieno suomennos Talvinen tarina). Ooh.

5. Kirja, joka sai minut puhkeamaan kyyneliin
Minä en itke lukiessani, mutta vähän tukahtuneen ggaaah-äänen päästin viimeksi Merete Mazzarellan kirjoittamassa ja Raija Viitasen suomentamassa kirjassa Hyvä kosketus. Ihmisen kehosta, terveydestä, hoitamisesta ja kirjallisuudesta. Kyseisessä tekstinkohdassa Mazzarella lainasi ruotsalaisen toimittajan kertomusta raparperivaltaistuimesta, joksi tämän liikuntakyvyttömäksi päätyneen äidin nöyryyttäväksi kokema pottatuoli ristittiin. Jep.

6. Kirja, jonka toivoisin tulleen kirjoitetuksi
Scifiä tai fantasiaa, joka veisi minut vielä nytkin kokonaan mennessään. Voi olla, että sellainen onkin kirjoitettu, se ei vain ole osunut eteeni. Ehdotuksia myöhäiseskapismiin vastaanotetaan.

7. Kirja, jonka toivoisin jääneen kirjoittamatta
Kaikki kalliit sisustuskirjat olisi ihan hyvin voinut jättää kirjoittamatta. Tai ainakin toivoisin, että ne pysyisivät poissa minun ulottuviltani. Nimimerkillä Sucker.

8. Kirja, jota luen paraikaa
Umberto Eco: Kuningatar Loanan arvoituksellinen liekki, suom. Helinä Kangas.

9. Kirja, jonka olen aikonut lukea
Sopivaa hetkeä odottaa William Safiren In Love with Norma Loquendi. Olen jo selaillut ja lueskellut hiukan sieltä täältä, hyvää kamaa, mutta vaatii oikeanlaista sieluntilaa. Taijjotain.

10. Haasta muita
Jos tämä on jäänyt joltakulta halukkaalta vielä tekemättä, niin olkaa hyvä vain!

Uudet kujeet

2006-08-22T17:32:00.000+03:00

Kesä meni kuohuvissa, tyynissä, syvällisissä ja pinnallisissa merkeissä. Seitsemäänkymmeneen päivään mahtuu paljon. Kuuma oli eikä kirjoittaminen maistunut.

Nyt on aika päästää valloilleen jo keväällä hautumaan laitetut uudet suunnitelmat: jatko-opinnot, asiantuntemuksen kasvattaminen ja sen parahultainen yhdistäminen uusille urille suuntivaan työntekoon. Ratkaisu tuntuu hyvältä, vaikka talouspuoli jännittääkin. Selvää on kuitenkin myös se, ettei tähänkään saakka yrittämälläni toime(ttomuude)nkuvalla juuri kukoisteta vaan joudutaan konkurssiin. Tyhjäkäynti on äärimmäisen turhauttavaa.

Ylimalan uudesta suunnasta en osaa sanoa vielä mitään. Poistetut, kovin itseterapeuttiset ja pohdinnan avuksi kirjoittamani tekstit ajoivat asiansa -- ja niiden lukeminen jälkikäteenkin oli minulle antoisaa. Nyt on kuitenkin uuden aika myös täällä: puhtaalta pöydältä loman jälkeen. Aloittaminen on vaikeaa, mutta verrytellään nyt sormia ensin...

Hähä

2006-08-22T16:05:00.000+03:00

Syksy saa ja minä tein Kukkikset.